Vyöhyketerapia Taina Löytökorpi: Pienyrittäjälle sopivat kotisivut kohtuuhintaan!

2.12.2022 | Lukuaika 0 min

Ulvilalainen Vyöhyketerapia Taina Löytökorpi on nimensä mukaisesti Taina Löytökorven vyöhyketerapiaan, kuumakivihierontaan ja äänimaljarentoutukseen erikoistunut yritys. Asiakkaitaan hän palvelee pääasiassa Ulvilan toimipisteessään, mutta liikkuu toiveesta myös muualla Suomessa.

Aika panostaa yritykseen!

Toimintaansa Taina on pyörittänyt vuodesta 2019 alkaen osuuskunnan kautta, mutta vuoden 2022 aikana tuli ajankohtaiseksi toiminnan kasvatus. Taina ei ollut aiemmin perehtynyt aloittavan yrityksen alkumarkkinointitoimenpiteisiin startatessaan yrittäjyyttään osuuskunnan kautta.

“Olin lähtenyt mukaan vähän lennossa. Vaikka olen itsekin markkinoinnin ihminen alun perin, vähän hävettikin, kun kaikki oli vähän jäänyt. Aluksi logo ja ajanvarausjärjestelmä uudistettiin, toimitila vaihtui ja sisustus laitettiin viimeisen päälle. Myös somemarkkinointi otettiin vahvasti haltuun Facebookin ja Instagramin myötä. Ajattelin, että kyllä se näillä lähtee”, Taina kuvailee alkuaan. 

”Mietin, että vaikka olen pieni yritys, niin tarvinko mä ne kotisivut vaiko enkö?” 

Kesä on aina vähän hiljainen tällä alalla, ja sitten törmäsin tuttavan poikaan, joka on Fonectan myyjiä. Tenttailin sitten häntä kotisivuista ja asia alkoi tosissaan kiinnostaa. Ajattelin kyllä ensin, että kyllä tämä somemarkkinointi kantanee. Mutta ei siinä sitten ollut niin paljon voimaa kuin ajattelin. Sitten yhteyshenkilöni soitti jälleen ja kysyi, että olenko miettinyt sitä kotisivuasiaa. Sanoin, että itse asiassa en, mutta nyt soitit hyvään aikaan! Tarjous kuulosti hyvältä”, Taina kertoo. 

”Olin jo aikaisemmin ottanut tarjouksia muilta ja osa oli todella poskettoman hintaisia pienelle yritykselle.” 

Osa oli ihan kohtuuhintaisia, mutta Fonectan tarjous kuulosti sopivalta. Moneen kertaan sitten tenttasin, että onko sitten nämä asiat tässä samassa hinnassa. Että onko tässä jotain muuta mitä muilla ei ole tai puuttuuko tästä jotakin. Kyllä sitten vaan vakuutuin siitä, että sama paketti tavallaan on. Ja juuri sellainen mitä tarvitsen”, Taina kuvailee. 

Mitä kotisivupakettiin kuuluu?

Saatujen kotisivutarjouksien vertailu voi olla hankalaa. Yksi vinkki tarjouksien vertailuun on se, että tarkastaa kuuluuko esimerkiksi sisällöntuotanto tarjottuun pakettiin. Fonectan Kotisivuissa hakukoneystävällinen sisällöntuotanto kuuluu aina mukaan, mikä helpottaa kiireisen yrittäjän arkea sopivasti kun sisältöjä mietitään myös muualla valmiiksi. Hyvät sisällöt rakentuvat kuitenkin aina yhteistyössä, ja etenkin erikoistoimialoissa hyvien pohjatietojen saaminen asiakkaalta on erityisen tärkeää.  

Kotisivujen ansiosta tavoitettiin tärkeitä asiakaskohderyhmiä

Taina kertoo suurimman osan asiakkaistaan olevan naisia. Facebookin ja Instagramin käyttäjät löytävät kyllä yrityksen, mutta muut kohderyhmät, etenkin hieman iäkkäämmät, niin naiset kuin miehetkin, vaikuttivat olevan tavoittamattomissa.

“Osa osaa käyttää Facebookia, mutta tajusin, että multa puuttuu niin sanotut ”keltaiset sivut”. Mä en ollut keltaisilla sivuilla. Eräs rouva sitten sanoi, että mä etsin netistä, mutta sua ei löytynyt!”, kertoo Taina asiakaspalautteestaan. 

”Silloin tajusin, että multa voi jäädä sellainen ryhmä saavuttamatta, joka ei ole somessa.”

Miten uudet kotisivut ovat vaikuttaneet yhteydenottojen määrään?

Kotisivut ovat olleet nyt sen kuukauden verran, niin nyt niitä uusiakin, aiemmin tavoittamattomia ikäryhmiäkin on alkanut tulemaan. Epäilen, että se olisi nyt nämä kotisivut, muuta ratkaisevaa ei ole tehty. 

Sitten tietenkin on, että Instagramin kautta on tullut kävijöitä.

Asiakkaat olivat jääneet somen puolelle eikä sitä varsinaista viimeistä puristusta, eli yhteydenottoa ole aiemmin tapahtunut.

Ei käyntejä nyt vielä paljon ole, mutta ne ovat riittäviä ja suunta on selvästi oikea”, intoilee Taina. 

Mihin olet erityisen tyytyväinen kotisivuprosessissa?

Tietenkin yhteydenottoihin, jotka vaikuttavat olevan sidoksissa suoraan uusiin kotisivuihin. Hienoa on, että kotisivuille on saatu myös Facebook-feed, joista näkyy kätevästi yritykseni ajankohtaiset asiat. Myös ajanvaraus on nyt tehty älyttömän helpoksi, ajanvarauslinkki saatiin hyvin sujautettua kotisivuille.  

Kaikilla meillä on myös oma tyylitaju ja siitä ei tingitä, niin mun ei tarvinnut säätää ja vääntää sivujen ulkonäöstä vaan se meni kerralla hyvin. Olen tosi tyytyväinen, että toiveeni ymmärrettiin. Kotisivujen ulkoasu jäljittelee ajanvaraussivuston ja somekanavieni tyyliä. 

Kirjoitin myös Googleen ”vyöhyketerapia ulvila”, niin sivusto vaikuttaa nousevan hyvin hakutuloksissa”, kertoo Taina. 

Kysyttäessä voisiko hän suositella Fonectan kotisivuja myös muille kollegoille, löytyy Tainalta nopea vastaus:

Kyllä, ja olen jo suositellutkin! 

Tutustu uudistuneisiin kotisivuihin osoitteessa: vyohyketerapiatainaloytokorpi.fi