Lemonsoft: Luottamus ja yhteistyö toivat parhaat tulokset myös mainonnassa

28.4.2023 | Lukuaika 0 min

Tätä mainonnan palvelua tarjoaa nykyisin sisaryhtiömme OIKIO Oy.

Pörssiyhtiö Lemonsoft aloitti yhteistyön Fonectan kanssa vuonna 2021. Yrityksellä oli tarve tehdä verkkomainontaa ja hakea sitä kautta uusia liidejä. Fonecta valikoitui alun perin kumppaniksi LinkedIn-osaamisen takia, onhan Fonecta Suomen johtavia LinkedIn-taloja, mutta kumppanuus on laajentunut vuosien myötä.

Kaiken perustana on luottamus

Kuluneiden vuosien aikana Fonectan ja Lemonsoftin välille onkin syntynyt asiakassuhde, joka perustuu molemminpuoliseen avoimuuteen ja luottamukseen. Asioista on voitu käydä läpi suoraan, jopa tiukasti, mutta aina rakentavasti.

”Minulle on suuri luottamuksenosoitus, kun tiedän, että voimme käydä asiakkaan kanssa avointa keskustelua”, kertoo Laura Aaltonen Fonectalta ja jatkaa: ”Meidän tehtävämme on tehdä ratkaisuja asiakkaan hyväksi ja jos hänellä on mitä tahansa kysymyksiä, on hyvä, että ne käydään yhdessä läpi ja löydetään vastaukset yhdessä.”

”Voin luottaa Fonectaan, sillä Fonecta on aina asiakkaan puolella ja ajattelee meidän parastamme. Esimerkkinä vaikkapa Google-mainonta. On ollut tilanteita, joissa Googlen suositus mainonnan tehostamiselle on vaikkapa budjetin korottaminen, mutta tiedän, että Fonectan kanssa voin kuitenkin yhdessä miettiä miten saan mainonnasta parhaan tehon irti nykyisellä budjetilla” kertoo Lemonsoftin markkinointi- ja viestintäjohtaja Sanna Riskula.

Mainonnan kautta liidejä

Yhteistyö käynnistyi LinkedIn-mainonnasta, mutta laajeni siitä nopeasti myös kattamaan Google-mainonnan sekä Fonecta Kontakti -palvelun kautta saatavan verkkonäkyvyyden.

”Olen ollut tyytyväinen siihen, että Fonecta tuo näkemyksiä pöytään ja osaa aina ehdottaa meidän kannalta hyviä asioita” Sanna Riskula toteaa. ”Työtaakkani on vähentynyt ja minun ei tarvitse murehtia mistään”, Riskula sanoo tyytyväisenä.

Fonectan Laura Aaltonen on Riskulan kanssa samoilla linjoilla. ”Tämä on ollut todella hyvä kumppanuus. Meillä on hyvä tekemisen fiilis ja aito kontakti, tykkään suorista ihmisistä ja siitä, että asiat saadaan vietyä eteenpäin ja pääsemme näkemään hyviä tuloksia.”