Imatran Taksi Oy: paikallista näkyvyyttä ja selkeää verkkoasiointia
14.11.2023 | Lukuaika 0 min
Taksialan muutokset ovat kiristäneet kilpailua ja nostaneet tunnettuuden ja luotettavuuden entistä tärkeämmiksi tekijöiksi. Näillä valteilla jatkaa Imatran Taksi Oy menestyksekästä tarinaansa markkinoiden muutoksista huolimatta. Onnistumisen aineksia ovat niin oma luotettava palvelu kuin verkkolöydettävyys, josta Fonecta on huolehtinut jo usean vuoden ajan.
Laadusta ei tingitä – sillä erottaudutaan
Imatran Taksi Oy on vuonna 1995 perustettu, noin 25 imatralaisen taksiyrittäjän omistama taksien välittäjä, joka toimii pääsääntöisesti Imatran talousalueella.
“Olemme paikallisesti hyvin tunnettu yritys, ja meille on muodostunut vahva asema Imatran maaseutukaupungin alueella”, kertoo Toni Haakana, taksiyrittäjä ja Imatran Taksi Oy:n hallituksen puheenjohtaja.
Imatran Taksi Oy:n palveluihin kuuluvat perinteiset 24/7 taksipalvelut, Kela-taksi ja Toivetaksipalvelu Kela-taksin asiakkaille sekä lisäksi etenkin ikäihmisten keskuudessa suosiota kerännyt Kauppataksipalvelu.
Haakanan mukaan yksi yrityksen ylpeydenaihe on sen oma sisäinen laadunvalvonta, jota yhteispelillä noudatetaan. “Käytännössä valvotaan, että asettamiamme laatukriteereitä esimerkiksi kaluston, sen siisteyden ja työntekijöiden pukeutumisen suhteen noudatetaan – meillä niin autot kuin pukeutuminen ovat aina viimeisen päälle”, Haakana kertoo, ja jatkaa:
“Asiakaspalvelun laatu on myös ylpeydenaiheemme, me kaikki panostamme siihen oven avaamisesta matkatavaroiden tai kauppaostosten kantamiseen, pyrimme aina kohtaamaan jokaisen asiakkaan niin että hänelle jää hyvä mieli käyttämästään palvelusta.”
Mainonnalla kärkipaikoille myös sesonkiaikaan
Yhteistyö Fonectan kanssa alkoi vuoden 2017 tienoilla, ja palveluista jatkuvassa käytössä ovat Google-mainonta, Kontakti, joka auttaa löytymään kaikista verkon kanavista, sekä Kärkipaikka, jonka ansiosta Imatran Taksi Oy löytyy Fonectan hakemistojen kärjestä.
“Digimarkkinointi on ollut erittäin tehokasta ja sujuvaa. Etenkin tapahtuma-aikoina kun on kysyntäpiikki vaikkapa Imatranajojen aikaan ulkopaikkakuntalaisten hakiessa palvelua, tulevat meidän mainokset esiin hyvännäköisinä”, Haakana kiittelee.
Ulkopaikkakuntalaiset puolestaan kiittelevät sitä, miten kätevästi Imatralla saa taksin verrattuna useaan muuhun pieneen paikkakuntaan Suomessa.
Brändi vahvana ja näkyvänä niin kylillä kuin verkossa
Yrityksen vahva maine paikallisena, luotettavana toimijana on varmasti yksi syy, miksi taksialan uudistus ei vaikuttanut dramaattisesti yrityksen toimintaan. Taksialan vapautuksen jälkeen Imatran Taksi päätti kuitenkin vahvistaa brändinäkyvyyttä entisestään.
“Vapautuksen jälkeen uudistettiin brändi-ilme ja kaikissa takseissamme on nyt meidän teipit, niin paikalliset tietävät, että kyseessä on tuttu ja turvallinen taksi, jota voi käyttää huoletta”, kuvailee Haakana.
Yritys uudisti vuoden 2023 alkupuolella myös kotisivunsa Fonectan kanssa. Avaimet käteen kotisivut -pakettiin kuuluu ylläpito ja tietty määrä muutoksia per kuukausi. Uusiin kotisivuihin ollaan erittäin tyytyväisiä, ja Haakanan mukaan niitä kehuvat niin asiakkaat, yhteistyökumppanit kuin välityskeskus.
“Esimerkiksi välityskeskuksen henkilökunta antoi palautetta että kotisivut ovat hyvät ja selkeät, niin selkeät kuin voi olla. Löytyy helposti kaikki tarvittava.”
Ja mikäpä yleensä kiireesti kaivattavan taksipalvelun verkkosivuilla voisi olla tärkeämpää? Tietysti käsi kädessä kulkee verkkosivujen löydettävyys – mutta myös siitä Fonecta pitää hyvää huolta.
“Itse olen erityisen tyytyväinen siihen miten saumattomasti yhteystyö sujuu – aina kun kysyttävää, saa vastauksen ja homma toimii just niin kuin pitää”, summaa Haakana.
Tutustu tarkemmin Imatran Taksi Oy:n toimintaan ja palveluihin heidän verkkosivuillaan.