Kiti Talous ja Isännöinti: Brändinmukainen kotisivu-uudistus toi runsaasti tarjouspyyntöjä!

3.11.2022 | Lukuaika 0 min

Kiti Talous ja Isännöinti on Lappeenrannassa toimiva auktorisoitu tili- ja isännöintitoimisto, joka palvelee monipuolisesti niin yrityksiä, yhdistyksiä, taloyhtiöitä kuin muita toimijoita. Yritys panostaa tällä hetkellä laajasti kasvuunsa ja tunnettuuteensa monella rintamalla.

40-vuotias perheyritys on nähnyt digitalisaation kiihtyvän tahdin

Yrittäjäsiskot Hanna Patrikainen ja Minna Kokki luotsaavat vanhempiensa perustamaa yritystä. Yritys on laajentunut ja laajenee jatkossakin, sillä juuri toteutuneiden yrityskauppojen myötä henkilökunta kasvaa kahdella. Käynnissä on kasvun aikakausi ja osaamispohjan vahvistaminen niin tilioimiston kuin isännöinninkin puolella.

Molemmat toimialat ovat muutoksessa. Digitalisaatio tuo toimintakulttuuriin paljon muutoksia. ”Etätyöt ovat tätä päivää ja asiakkuudet menevät sähköisiin ympäristöihin”, kuvailee yrittäjä Hanna Patrikainen toimialaansa.

Yhteistyön alku ja kumppanuuden syveneminen Fonectan kanssa

Fonectan asiakkaana Kiti Talous ja Isännöinti on ollut vuodesta 2018 lähtien, jolloin satsattiin sekä Kontakti-palveluun että uusiin kotisivuihin. Sittemmin mukaan on tullut myös hakukoneoptimointia, ja nyt viimeisimpänä mainontaa. Vuonna 2022 oli jälleen kotisivu-uudistuksen aika, sillä koko yrityksen kattavan brändiuudistuksen haluttiin näkyvän myös kotisivuilla.

Miten kotisivuja päivitettiin?

Hanna Patrikainen antaa Fonectalle täydet pisteet uuden brändin mukaisista kotisivuista: ”Alkusysäys kotisivujen päivittämiselle oli yrityksemme yleinen brändiuudistus. Olemme onnistuneet todella hyvin. Sanomamme on tavoitettu kotisivujen ilmeessä ja teksteissä. Täytyy kyllä antaa Fonectalle ihan täydet pisteet tästä toteutuksesta. Kävimme yhteyshenkilömme kanssa lävitse, mitä nykyaikaisilla kotisivuillta tulee olla. Sivustolle lisättiin mm. asiakastarinoita ja suosituksia.

Tulevaisuudessa ala on menossa enemmän asiantuntijarooliin kun paperiversiot jäävät pois ja asiat etenevät sähköisissä kanavissa omalla painollaan. Fonectan ehdotuksesta nostimme yritysneuvonnan paremmin esille myös kotisivuillamme. Uusi Yritysneuvonta-välilehti on toteutettu muuttuvaa ympäristöä ja liiketoimintaa ajatellen”, Hanna Patrikainen jatkaa.

Kotisivu-uudistuksen yhteydessä sivustoa mm. laajennettiin uusilla välilehdillä, jolloin sivustokävijälle avautuu kattavammin ja selkeämmin yrityksen koko palvelutarjonta. Myös hakukoneoptimoinnin näkökulmasta sivusto on kuosissaaan – jokaisella tärkeällä hakutermillä on oma välilehtensä Googlen suositusten mukaisesti. Laajalla sivustolla on hyvä vastata kilpailuun. Sekä käyttäjäystävällisyys että hakukoneystävällisyys kulkevat Fonectan toteuttamissa kotisivuissa aina punaisena lankana.

Kotisivu-uudistuksessa tavoitettiin brändin ydinsanoma

Kiti Talous ja Isännöinnin brändiuudistus haluttiin luonnollisesti tuoda esiin myös kotisivuilla. Toiveena oli lämmin ja lähestyttävä ilme, joka yhdistyy ammattitaitoiseen asiantuntijayritykseen. Hanna Patrikainen on iloinen, että idea toteutui hyvin: ”Haluamme olla lämmin ja lähestyttävä, mutta kuitenkin ammattitaitoinen asiantuntijayritys. Mielestäni kotisivut huokuvat nyt just sitä, ettei tarvitse jännittää, kun soittaa meille tai tulee käymään”.

Kotisivut ja mainonta kasvattavat myös tunnettuutta ja brändimielikuvaa. ”Tämähän on samalla myös imagomarkkinointia ja tunnettuuden kasvattamista. Sivut on otettu hyvin vastaan. Niitä on kehuttu ammattimaiseksi ja hyväntuuliseksi sivustoksi. Olemme myös käyttäneet sivustolla omia kuvia ja brändimme ydinsanoma on hyvin tavoitettu. Eli kuin kotiin tulisi, pidämme sinusta hyvää huolta, olitpa sitten meidän asiakas tai työntekijä. Toimivin käyntikortti on tyytyväinen ja hyvinvoiva kitiläinen”, kuvailee Hanna Patrikainen yritystään.

Tarjouspyyntöjen määrä räjähti

Kiti Talous ja Isännöinti saa tarjouspyynnöt yleensä kotisivujen kautta. Kotisivujen päivittämisen myötä tarjouspyyntöjä on tullut ennennäkemättömään tahtiin.

”Tarjouspyyntöjen määrä on räjähtänyt. Varsinkin isännöintitoimialalla, jossa orgaaninen liikenne on tosi pientä vuosittain, sivustouudistus näkyy. Isännöintiä ei niin usein kilpailuteta, sillä ne ovat isoja asioita. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että sieltä tippuu viikoittain uusia tarjouspyyntöjä, mikä on mukavaa”, intoilee Hanna Patrikainen.

Mainonta on tavoittanut ihan uutta kävijäkuntaa

Hanna Patrikaisen mukaan tilitoimistomaailmassa uudet asiakkaat löytyvät pääsääntöisesti suositusten kautta. Google-mainonnan myötä Hanna on kuitenkin havainnut, että potentiaalisia asiakkaita on löytynyt myös perinteisen puskaradion ulkopuolelta.

”Uutena on tullut mukaan myös Google-mainonta. Uusien kotisivukävijöiden määrä on myös tätä kautta kasvanut. Olemme tavoittaneet ihan uutta kävijäkuntaa, mitä emme aiemmin ole pystyneet löytämään. Tilitoimistomaailmassa suositusten perusteella tulee perinteisesti uusia asiakkaita. Nyt tämä on saattanut muuttua niin, että olemme saaneet ihan oikeasti myös muita potentiaalisia asiakkaita kiinni! Kyllä olemme huomanneet, että markkinointiin panostaminen kannattaa”, yrittäjä kertoo.

Tasapainottelua kasvun ja palvelutarjonnan välillä

Uusien työntekijöiden saamisen myötä Kiti Talous ja Isännöinti on uskaltanut panostaa markkinointiin entistä enemmän. Toimialalla monet yritykset painivat henkilöstöpulan ja kasvutavoitteiden ristipaineessa.

Aiemmin meillä ei välttämättä olekaan ollut niin paljon kasvuhalua, sillä tilanne on ollut muutoinkin hyvä. Nyt kuitenkin olemme saaneet uusia työntekijöitä ja samalla avautuu parempi mahdollisuus myös ottaa uusia asiakkaita. Monella tilitoimistolla on vaikeuksia löytää henkilökuntaa eikä kasvua voida tavoitella. Nyt kun on tällainen tilanne, niin silloinhan kannattaa panostaa markkinointiin”, Hanna Patrikainen kertoo.

Miten todennäköisesti Kiti Isännöinti ja Talous suosittelisi Fonectaa yhteistyökumppaniksi?

Kysyimme yrittäjältä, miten todennäköisesti hän suosittelisi Fonectaa asteikolla 0–10. Näin Hanna vastasi: ”En kyllä tiedä yhtään syytä, miksi ottaisin siitä kympistä pois. Kaikki on toiminut tosi hyvin ja saanut vähän niin kuin enemmänkin mitä on ajatellut. On ollut kiva, että annetaan myös ratkaisuja ja ehdotuksia, mitä ei itse ole välttämättä edes miettinyt.”

Toimialan tunteva oma yhteyshenkilö saa erityiskiitosta

Kun Fonectan yhteyshenkilö Paula soittaa Hannalle, mitään ei välttämättä lyödä lukkoon juuri sillä hetkellä, vaan ajatus jää hautumaan myöhempää toteutusta varten. Hanna arvostaa, että yhteyshenkilö tarjoaa heille erilaisia ratkaisuja ja näkökulmia, sekä herättelee miettimään, miten markkinointi muuttuu ja mistä löytyisi uusia asiakkaita ja saisi näkyvyyttä.

”Haluaisin nostaa Fonectan yhteyshenkilön, Paula Löfin, merkityksen esille. Hänen kanssaan yhteistyö on ollut sujuvaa, ja on ollut tässä kohtaa todellinen helmi! Huomaa, että hän todella tutustunut toimialaan, muutoksiin ja markkinoihin ja siihen, mihin toimialallamme kannattaa panostaa. Hän myös tuntee yrityksemme erityispiirteet pitkältä ajalta”, Hanna kertoo.

Yrittäjän arki on tietenkin hektistä, mutta kun näkee, että Paula soittaa, niin mielellään kyllä niihin vastaa”, Hanna jatkaa.

Hanna sanoo, että yhteistyön tiimellyksessä tulee juteltua paljon muutakin, ja onkin Paulan kehoituksesta liittynyt mm. LinkedIniin. ”On ollut mukavaa vaihtaa ajatuksia siitä, mikä saattaa toimia ja mikä ei. Kyllä sieltä tulee heti sitä feedbackia mihin peilata ideoita”.

Fonectan yhteyshenkilö Paula Löf on myös mielissään onnistuneesta kotisivuprojektista

Asiakkaalle tulee hurjasti tarjouspyyntöjä ja oli tullut jopa työhakemus heille. Aivan mahtavaa! Syyskuussa kotisivukäyntejä oli yli 6000! Myös brändimainonta on startannut 13.10. ja nyt, pari viikkoa myöhemmin tuloksena on yli 30 000 näyttökertaa ja yli 100 klikkausta”, iloitsee yhteyshenkilö Paula Löf asiakkaansa puolesta.

Tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä.

Tutustu Kiti Talous ja Isännöinti Oy:n uudistuneisiin kotisivuihin: kititalous.fi