Mokkamaa: Verkkokauppa ja digitaalinen mainonta tukemaan kivijalkabisnestä

14.7.2022 | Lukuaika 0 min

Joensuulaisen Mokkamaan yrittäjä Pekka Laine aloitti yritystoiminnan helmikuussa 2007. Alkuvuosina toimintaa oli ainoastaan kivijalkamyymälässä Joensuussa, mutta vuonna 2016 mukaan tuli myös verkkokauppa. Aluksi verkkokauppa tuki kivijalkamyymälää ja verkkoon laitettiin vain tuotteet, joita oli aina varmasti varastossa, mutta vuoden 2019 lopussa verkkokauppa laajentui koko tuoterepertuaariin.

Mokkamaan yritysidea lähti yrittäjän teeharrastuksesta. Joensuusta puuttui kauppa, josta saa hyvää teetä. Tee yksistään ei ehkä vielä olisi luonut menestyvää liiketoimintaa, joten mukaan otettiin isompaa kohderyhmää ajatellen myös kahveja, suklaata, makeisia, välineitä ja muita aihepiiriin liittyviä tuotteita.

Fonecta-yhteistyön alku ja verkkokaupan kasvun startti

Verkkokauppatoiminta saatiin täyteen vauhtiin onnekkaasti juuri sopivana ajankohtana koronapandemian alkaessa. Verkkokaupan ja nettinäkyvyyden ansiosta kokonaismyynti kasvoi koronapandemiasta huolimatta. Vuoden 2020 alkupuolella verkkokaupan osuus oli 5 %, mutta huhtikuussa jopa 30 % liikevaihdosta. Aluksi yrittäjä Pekka Laine teki Google-mainontaa itse, mutta vuoden 2020 keväällä Pekka päätti aloittaa yhteistyön Fonectan kanssa: ”Ajattelin, että on parempi, että Google-markkinointia tekee joku, joka sen osaa ja jolla on aikaa ja osaamista.”

Fonecta valikoitui Mokkamaan digimarkkinointikumppaniksi aiemman positiivisen kokemuksen perusteella. Mokkamaalla oli ennestään kokemusta Fonectasta puhelinluetteloiden ja yrityshakemistojen kautta. Lisäksi yrittäjä oli laittanut merkille, että juuri Fonectan kanssa yhteistyötä tekevät muut yritykset ovat tulleet erinomaisesti esiin hakutuloksissa netissä.

”Minulla oli ja on Fonectasta hyvä mielikuva. Fonecta oli ensimmäinen, joka tuli mieleen, kun mietin digimarkkinointikumppania”, Pekka Laine kertoo.

Koronapandemian alkaessa ihmisiä ei enää liikkunut kaduilla juurikaan. Ihmiset viettivät paljon aikaa netissä kotona, joten aika uusien asiakkaiden tavoittamiseen digitaalisen markkinoinnin avulla oli optimaalinen. Vaikka myymälässäkin kävi edelleen väkeä, oli tärkeää, että löydettävyys netissä oli kunnossa myös paikallisesti, koska osa paikallisistakin asiakkaista tutustuu valikoimaan etukäteen verkossa.

Google-näkyvyys kunnossa ja itselle jää aikaa muihin tärkeisiin asioihin

Pekka kertoo, että hän on säästänyt omaa aikaa huomattavasti, kun Google-markkinointi toteutetaan Fonectan toimesta. Hän seuraa kuukausittain raportteja ja lisäksi saa muutaman kerran vuodessa puhelinsoiton, jolloin raportteja käydään tarkemmin läpi ja katsotaan yhdessä Fonectan asiantuntijan kanssa, mitä voitaisiin keksiä seuraavaksi.

”Näyttökertoja ja klikkejä on kertynyt. Voin luottaa siihen, että mainonta pyörii taustalla hyvin ja varmasti. Minun ei tarvitse kiinnittää siihen huomiota, se erityisesti on syy tyytyväisyyteeni”, Pekka Laine, Mokkamaa.

Kun tavoitteena on ollut kasvattaa verkkokaupan tuomaa liikevaihdon osuutta Google-mainonnan avulla, voidaan sanoa, että siinä on onnistuttu. Samalla Mokkamaa on saanut kasvatettua myös tunnettuutta ja omaa brändiään.

Tutustu tarkemmin: https://mokkamaa.fi