Mikä merkitys kisoilla ja kilpailuilla on myyjän työlle?
3.6.2019 | Lukuaika 4 min
Yksi myyntityöhön liitettävistä myyteistä on, että myyjät ovat kilpailuhenkisiä. Pitääkö väite paikkansa ja millainen rooli erilaisilla kilpailuilla on myyntityölle? Fonecta on tunnettu vahvasta myyntiorganisaatiostaan ja myyjiä kannustetaankin useilla eri tavoilla menestymään mahdollisimman hyvin työssään. Kysyimme kahdelta Fonectan huippumyyjältä, millainen vaikutus kilpailuilla ja muilla kannustimilla heidän työlleen on.
Puhelinmyynnissä hyvä henki kannustaa eniten
Kikka Pörsti työskentelee Porissa puhelinmyynnissä. Porissa on pieni ja tiivis myyntiyksikkö, joka puhaltaa yhteen ja kannustaa toisiaan kaikin tavoin onnistumaan. ”Meillä on hyvä henki ja yhdessä tekemisen meininki”, Kikka kertoo. ”Jos itsellä ei ole energiaa tai on muuten huono päivä niin kun ympärillä on vilskettä ja hyvä meno, siitä saa itsekin energiaa ja hyvä fiilis tarttuu. Meillä pyritäänkin siihen että aina on hyvä meininki.”
Mistä se hyvä meininki sitten syntyy? Pienetkin kisat ja kannustimet auttavat hengennostattamisessa: ”Olemme kaikki kilpailuhenkisiä. Jos näyttää siltä, että fiilis on matalalla, niin kokoamme porukan yhteen ja saatamme järjestää jonkun pienen kisan ihan ex-tempore. Kun fiilis on hyvä, sujuu työkin paremmin. Isoin kannustin meille ovat toistemme onnistumiset, iloitsemme niistä ja jaamme kokemuksiamme keskenämme. Kaikki kaupat näkyvät yhteisellä taululla ja kummasti ne muiden onnistumiset poikivat itseäkin onnistumaan.”
”Emme kilpaile keskenämme vaan teemme töitä tiiminä. Tärkeintä meille kaikille on asiakkaan menestys. Kun asiakkaamme menestyvät, myös me menestymme”, Kikka iloitsee.
Myös kentällä tsempataan
Tiina Takala työskentelee Fonectan käyntimyynnissä, hänen työhönsä kuuluvat mm. asiakaskäynnit ja niiden buukkaamiset ja iso osa työstä tulee tehtyä muualla kuin toimistolla. Silti kannustaminen on myös käyntimyynnin onnistumisissa tärkeää. ”Meillä on Helsingissä tiivis porukka, ja vaikkemme ole aina yhtä aikaa paikalla, meillä on hyvä yhteishenki ja toisen kannustaminen on iso osa siitä, miksi meillä viihdytään. Istumme kaikki lähekkäin ja sparraamme toisiamme, tutustumme toistemme asiakascaseihin ja käymme mukana toistemme tapaamisissa. Se, että kasvatamme omaa asiantuntijuuttamme hyödyttää myös tiimikaveria, sillä jaamme omaa osaamistamme siinä kun tsemppaamme kaveria onnistumiseen”, Tiina hymyilee.
Kilpailla voi myös itsensä kanssa. ”Myyjänä olen kilpailuhenkinen, mutta kilpailen ennemmin itseni kuin kollegoiden kanssa. Meillä onkin usein sellaisia kannustavia kisoja, joissa tavoitteena on joku omaan tekemiseen liittyvä tavoite, jolloin sinun pitää voittaa itsesi. Tällaiset kisat motivoivat, sillä myynti on aina asiakkaan auttamista ja haluan omalla työlläni olla vaikuttamassa siihen, että asiakas saa parhaan mahdollisen ratkaisun ongelmaansa jota olemme yhdessä ratkaisemassa”, Tiina toteaa ja lisää:
”Paras palkinto kaikista kisoista on aina se tyytyväinen asiakas.”
Supersell-päivästä extraboostia
Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä Supersell-päivä antaa myynnille extratsemppiä. Päivän aikana seurataan erityisen tarkasti kaikkien tiimien tuloksia eri paikkakunnilla ja pidetään yhteiset kahvi- ja lounastauot tarjoiluineen. ”Supersellissä on aina joku oma teema, joka näkyy toimistoilla koristeluina ja parhaan pukeutujan kisana. Supersellissä meidän tiimihenki näkyy oikein erityisesti, tuuletamme toisten onnistumisia ja kyllähän se kilpailuhenkeä nostaa kun näkee miten muut kaupungit pärjäävät. Kyllä me yleensä ollaan oltu siellä kärkipaikoilla”, Kikka nauraa.
Käyntimyynnille supersell on myös tärkeä fiiliksennostattajana, mutta heille se on myös päivä, jolloin varmistetaan laadukkaat asiakaskäynnit seuraavalle kaudelle. ”Varaamme päivän siihen, että tutustumme asiakkuuksiin ja buukkaamme tulevan kauden käynnit. Loman jälkeen kalenteri onkin sitten täynnä hyviä asiakastapaamisia ja siitä on hyvä käynnistää kausi. Itse panostan aina laatuun, tutustun asiakkaan liiketoiminnan tavoitteisiin ja mietin, millä keinoin niihin parhaiten päästään. Päivä on aina raskas, mutta antoisa. Illalla on sellainen olo että on antanut kaikkensa”, Tiina sanoo.
Sekä Kikka että Tiina korostavat, että vaikka myyntityö on tuloshakuista, ei hyviin tuloksiin koskaan päästä asiakkaan kustannuksella. Onnistuneen kaupan takana on aina asiakkaan todellinen tarve ja oikean ratkaisun löytäminen asiakkaan ongelmaan.
”On todella lyhyt tie jos lähdetään myymään asiakkaalle ns. väkisin jotain mitä hän ei tarvitse”, Kikka kertoo. ”Me haluamme olla asiakkaalle todellinen kumppani joka auttaa häntä menestymään. Kisojen merkitys onkin meillä nimenomaan hyvän meiningin synnyttämisessä.”
Samaa korostaa Tiina: ”Me haluamme pitkäaikaisia asiakkuuksia ja olla asiakkaan kumppani. Emme ole hakemassa nopeita voittoja vaan pitkäaikaista yhteistyötä. Hyvä myyjä onkin sellainen, joka osaa auttaa asiakasta ja ymmärtää tämän tarpeet. Ja siinä onnistumme kun teemme työtä yhdessä – tiimissä on voimaa.”
Kiinnostuitko Fonectasta työpaikkana?
Katso avoimet työpaikat!