Ferrometal Oy: Digimarkkinoinnin keskittäminen Fonectalle toi toivottua tulosta
14.7.2022 | Lukuaika 0 min
Tätä mainonnan palvelua tarjoaa nykyisin sisaryhtiömme OIKIO Oy.
Ferrometal Oy alkoi keskittää digimarkkinointiin määrätietoisemmin kuutisen vuotta sitten. Alussa jokaisella osa-alueella oli eri markkinointikumppanit, joiden kanssa tehtiin eri asioita. Ferrometal Oy oli kokeillut mm. Google Ads -mainontaa, mutta kampanjat eivät tuottaneet toivottua tulosta, koska kampanjarakenne ei ollut toimiva, eikä konversiota syntynyt. Loppuvuodesta 2020 Ferrometal ja Fonecta aloittivat yhteistyön ja markkinointi keskitettiin yhdelle kumppanille – Fonectalle.
Asiakaskokemuksen vahvistaminen ja uudet innovaatiot mahdollistavat liiketoiminnan kasvun
”Ferrometal Oy perustettiin Helsingissä vuonna 1976 vastaamaan ruostumattomien ja haponkestävien kiinnitystarvikkeiden tarpeeseen teollisuudessa. Yritys keskittyi niiden myyntiin ja maahantuontiin alkutaipaleellaan, ja saavutti nopeasti vahvan aseman suomalaisessa kiinnitystarvikemaailmassa. Tarvikkeiden jakelu hoidettiin jälleenmyyjien kautta”, toimitusjohtaja Mika Brandt avaa Ferrometal Oy:n tarinaa.
Ferrometal Oy:stä tuli sisäisten muutosten myötä vuonna 1989 osa globaalia Würth-konsernia, ja 90-luvun taitteen isossa murroksessa se oli saavuttanut aseman teollisuuden vahvana kumppanina tarjoamalla lisäksi mm. kustannustehokkaita imuohjausratkaisuja teollisuuden käyttöön.
Halu vahvistaa asiakaskokemusta, asiakastarpeen ymmärtäminen ja halu kehittää yhteistyökumppaneiden toiminnan kannattavuutta näkyi Ferrometal Oy:n yhtenäisenä palvelukonseptina ja toimitusjohtajan vaihtuessa vuosituhannen alussa alettiin hakea vahvaa kasvua jälleenmyynti- ja teollisuusmarkkinoilla.
Monipuolinen ja innovatiivinen toiminta tarvitsee tuekseen asiantuntevan markkinointikumppanin
Yritys laajensi toimitilojaan ja vuonna 2010 markkinoille tuotiin Ferrometal Oy:n oma Fix master-kiinnitystarvikebrändi. Fix masterin kiinnitystarvikkeille suunniteltu Store System -myymäläjärjestelmä toi Ferrometal Oy:n laajan tuotevalikoiman myös kuluttajien saataville, joka oli käänteentekevää koko toimialalle. Samaan aikaan Ferrometal Oy keksi hyödyntää myös radioaaltoteknologiaa teollisuuden hyllytyspalveluissa. Se oli täysin uutta toimialalla ja Ferrometal Oy patentoi toiminnan 2010. Siitä alkoi Ferrometal Oy:n vahva nousu teollisuuden kumppaniksi.
Pari vuotta sitten markkinoille tuotiin jälleen uusi patentoitu palveluratkaisu CleverBin, jonka ideana on, että optinen sensori tarkkailee ottolaatikoissa hinnantasoa, ja asetetun tilauspisteen saavutettuaan CleverBin lähettää tilauksen automaattisesti mobiiliverkon yli Ferrometal Oy:n toiminnanohjausjärjestelmään.
Ferrometal Oy on uranuurtaja verkkokaupan saralla ja kehittänyt sitä vuosituhannen alkupuolelta saakka, viime vuosina erittäin voimakkaasti mm. uuden verkkokauppa-alustan avulla. ”Aivan hiljattain asiakkaille on avattu täysin uusi mobiiliverkkokauppa. Sen avulla voidaan myös hallinnoida tilauksia, seurata toimituksia ja tehdä projektinhallintaa, joten kyseessä on monipuolinen työkalu mobiilissa”, Mika kertoo. Kasvu on vahvaa ja Fonectan tekemä kotisivujen optimointi tuottaa hyviä tuloksia.
Fonectan asiakasymmärrys on ollut avain toimivaan yhteistyöhön ja markkinoinnin tuloksiin
Fonectan ja Ferrometal Oy:n yhteistyön alettua markkinointipalavereita alettiin pitää kuukausittain. Kampanjoiden raportteja ja tuloksia käydään yhdessä läpi, ja Fonectalta ehdotetaan aktiivisesti toimenpiteitä mainonnan tehokkuuden parantamiseksi.
Käytössä on mm. Google Ads -mobiililaajennus , Google-mainonnan kampanjarakenteita on korjattu ja lisäksi aloitettiin Display-kampanja, jotta mm. Fix master Ruuvivalitsin saisi vielä lisää tunnettuutta. Samalla aloitettiin kotisivujen optimointi sekä käynnistettiin Facebook- ja LinkedIn-mainonta.
”Fix master on tällä hetkellä Suomen ja Baltian tunnetuimpia kiinnitystarvikebrändejä kauppamaailmassa. Fix masterilla on satoja jakelijoita eri puolilla Suomea ja Baltiaa”, Mika Brandt toteaa.
Toimivan markkinoinnin tulokset ovat nähtävissä esimerkiksi Fix master Ruuvivalitsin -sovelluksen latausmäärän nopeana kasvuna. Tuotteen tunnettuus on lisääntynyt vahvasti.
Olemme onnekkaita, kun olemme saaneet markkinointikumppanin, jolla on hyvä asiakasymmärrys ja jonka kanssa yhteistyö on sujuvaa ja saumatonta. Tiimimme on tykännyt tehdä työtä Fonectan kanssa. Molemminpuolinen ymmärrys on äärimmäisen tärkeää markkinoinnissa, silloin asioita on helppoa ja tehokasta kehittää ja viedä eteenpäin”, Mika Brandt kiteyttää ajatuksen, josta Fonecta on täysin samaa mieltä.
Tutustu tarkemmiin: www.ferrometal.fi