Harrasteosa: ”Mainontaan pitää panostaa varsinkin sesonkien ulkopuolella”
14.7.2022 | Lukuaika 0 min
Tätä mainonnan palvelua tarjoaa nykyisin sisaryhtiömme OIKIO Oy.
Harrasteosa ei pelkää ottaa riskejä tai kokeilla uusia keinoja tavoittaakseen vapaa-ajan laitteiden huoltoa, korjausta tai varaosia tarvitsevia asiakkaita. Jo yrityksen perusfilosofia on erilainen kuin monella muulla. Toiminnan ytimessä ovat nettikaupan sijaan yrityksen kivijalkaliikkeet, joissa asiakkaita odottavat Harrasteosan asiantuntijat. Missiona on ratkaista asiakkaan ongelma hyvän palvelun avulla.
Monikanavainen markkinointi toimii
Myymälässä voi asioida samaan aikaan 13-vuotiaita mopopoikia ja varaosia vapaa-ajan laitteisiin etsiviä varttuneempia asiakkaita. Kun asiakaskunta on laaja, on markkinointi haastavaa muttei sentään mahdotonta.
Harrasteosa kohdentaa viestejä eri kohderyhmille ja valitsee kanavat sen mukaan, mikä on osoittautunut tuloksekkaimmaksi kullekin ryhmälle. Moni Harrasteosan toimipaikoista sijaitsee pienemmissä pitäjissä, joissa vanhempaa asiakaskuntaa tavoittaa vieläkin jonkin verran printin avulla. Eniten kyllä Harrasteosa panostaa digimarkkinointiin, sillä monesti ikäihmisten ostopäätöksiä tekevät digikanavissa pörräävät jälkeläiset. Monikanavainen markkinointi on siis Harrasteosan toiminnan keskiössä.
Mainonnan lisäksi Harrasteosa on kokeillut erilaisia tapahtumia, tempauksia, radiokampanjoita sekä sponsorointidiilejä näkyvyyttä lisätäkseen.
Lisää lattialiikennettä henkilökohtaisen palvelun ja markkinoinnin avulla
Yritys hakee kasvua ja suurin osa sen liikevaihdosta tulee varaosamyynnistä. Kilpailu on kovaa, mutta Harrasteosa haluaa olla se paikka, josta varaosat saa yhdestä paikasta kaikkiin vapaa-ajan laitteisiin merkistä riippumatta. Vaikka netistä saa varaosia, ei sieltä useinkaan saa henkilökohtaista palvelua.
Sen sijaan, että yritys nojaisi vahvasti tunnettuihin brändeihin, se panostaa oman brändin tunnettuuden lisäämiseen. Harrasteosalle on siis tärkeää näyttää visuaalisesti omalta, eikä heidän myymiltään merkeiltä. Mainonnassa mennään siis palvelu eikä tuotteet edellä.
Harrasteosassa on harkittu myös verkkokaupan avaamista, mutta päätös keskittyä palveluun kivijalkamyymälöissä ja huoltopisteissä kumpuaa asiakkaiden tarpeista. Verkkokaupasta varaosaa valitessa voi mennä sormi suuhun laajojen valikoimien edessä.
Taktiikka tuntuu toimivan, sillä viimeisen kahden vuoden aikana asiakkaille on avattu Harrasteosan toimipisteisiin 21 ovea, joko uuteen myymälään tai rinnalle avattuun huoltopisteeseen.
Markkinointipanostukset tuottavat tulosta ja lisäävät tunnettavuutta
Markkinoinnissa Harrasteosa käyttää mielellään luotettavaa kumppania. Kahden vuoden ajan digimarkkinointia on tehty yhdessä Fonectan kanssa, joka auttaa Harrasteosaa tavoittamaan potentiaalisia asiakkaita netissä.
Harrasteosan tiimi voi keskittyä liiketoiminnan pyörittämiseen, kun ammattilaiset auttavat markkinointiasioissa. Tärkeimpänä asiana yritykselle on se, että heillä itsellään on selkeä visio ja punainen lanka siitä, mitä markkinoinnilla tavoitellaan.
Fonecta valikoitui Harrasteosan kumppaniksi, sillä pystymme palvelemaan valtakunnallisesti, olemme iso talo ja meillä on pitkä kokemus. Harrasteosalta pystytään helposti säätämään kampanjoita niin, että sesongin aikana pidetään nimeä esillä pienemmällä liekillä ja sesonkien ulkopuolella tykitetään sitten isommin.
Tutustu tarkemmin: https://harrasteosa.fi