Verkkosaavutettavuus on kuin fyysinen esteettömyys

18.1.2019 | Lukuaika 2 min

Saavutettavuus on uusi termi verkkosuunnittelussa. Se on noussut esiin erityisesti voimaan tulevan direktiivin myötä.

Jokainen verkkopalveluja kehittänyt ajattelee työssään käytettävyyttä, toimivuutta ja käyttäjäkokemusta ─ jos hän on lainkaan tehtäviensä tasalla. Saavutettavuus merkitsee sitä, että verkon sisällöt ja rakenteet suunnitellaan ”kaikille” siten, että otetaan huomioon aistivammat ja mahdolliset muut käyttäjää rajoittavat ominaisuudet.

Euroopan Unioni vaatii saavutettavuutta direktiivillä, joka on otettava Suomessakin käyttöön syyskuussa 2018. Ajan myötä vaatimukset kattavat julkisoikeudellisten toimijoiden lisäksi myös osan kolmannesta sektorista ja lakisääteisiä tehtäviä hoitavat yritykset kuten katsastuskonttorit. Vaatimuksiin on vastattava muiden muassa vakuutusyhtiöissä. Lainsäädäntö on täydessä voimassaan vuoden 2021 puolivälissä. Silloin saavutettavuus on oltava uusien standardien tasolla myös mobiilisovellutuksissa.

Valtiovarainministeriön sivuilla saavutettavuutta kuvataan näin: ”Verkkosivut ja mobiilisovellukset sekä niiden sisällöt ovat sellaisia, että kuka tahansa voisi niitä käyttää ja ymmärtää, mitä niissä sanotaan.” Tällainen määritelmä on todella vaativa. Se olisikin hyvä irrottaa saavutettavuus-asiayhteydestään ja ripustaa jokaisen verkkoa suunnittelevan ja toteuttavan huoneen tauluksi! Erityisesti julkisen ja kolmannen sektorin toimijoiden on yhä uudestaan kysyttävä, olemmeko saavutettavia ja ymmärrettäviä. Oikeasti.

Tarkista omasta viestinnästäsi ainakin kolme asiaa:

  • Tiedätkö, kenelle olet oikeasti viestimässä? Selvitä se analysoimalla kävijöitä ja ottamalla viestinnän vastaanottaja tosissaan.
  • Noudattavatko verkkosivusi organisaatiosi muotoa vai käyttäjien kysymyksiä? Kysy suoraan käyttökokemuksia, käytä palvelumuotoilua ja hanki hyvä kumppani jatkuvaa optimointia varten.
  • Ymmärrätkö itsekään, miksi kukin asia on edes julkaistu ja juuri tässä muodossa? Jos et, ajattele omaa palvelutehtävääsi uudestaan. Pienelläkin aineistojen ravistelulla pääset kohderyhmäsi kannalta parempaan tulokseen. Jälleen kerran: tutki ja analysoi.

Lisätietoja saavutettavuuden lainsäädännöstä: