Täältä tulee SGE – miten Google-haun muutos vaikuttaa yritysten näkyvyyteen?
15.2.2024 | Lukuaika 7 min
Googlen hakutulossivu on vuosikaudet samalta näyttänyt välipysäkki, josta klikkaamme hakemamme tiedon ääreen. Horisontissa siintää kuitenkin jo muutos nimeltä SGE, joka mullistaa hakukäyttäytymisemme. Asiantuntija kertoo, miten se vaikuttaa yritysten näkyvyyteen, verkkosivuliikenteeseen sekä hakukoneoptimointiin ja -markkinointiin.
Pian niinkin päivittäinen ja arkinen asia kuin googlaaminen muuttuu. Kun tähän asti olemme etsineet tietoa silmäilemällä tuloksia ja klikkailemalla linkkejä, pian Googlen uusi tekoälyavustaja SGE eli Search Generative Experience koostaa vastaukset puolestamme.
”Vaikka Google on kertonut SGE:stä vasta suhteellisen vähän ja vaikutukset esimerkiksi hakutuloksiin pyrkivien yritysten näkökulmasta ovat vielä epävarmoja, paljon on jo ennakoitavissa”, sanoo Senior SEO Consultant Essi Martevo.
Hän työskentelee OIKIO Digital Performance Agencyssä, joka on Fonecta-konserniin kuuluva digitaalisen markkinoinnin asiantuntijatoimisto.
Kysyin Martevolta, mitä SGE:stä jo tiedämme ja miten yritysten kannattaa sen tuloon valmistautua. Hän listasi neljä muutosta ja jakoi viisi vinkkiä jokaiselle yritykselle ja kaikille digimarkkinoinnin ammattilaisille.
1. Tekoäly yhdistyy Googlen reaaliaikaiseen tietoon
SGE on uusi tekoälyavustaja, joka tulee Googlen hakutulossivun yläosaan orgaanisten tulosten yläpuolelle. Kun käyttäjä tekee haun, generatiivinen tekoäly pyrkii vastaamaan siihen relevantilla tiedolla ja kokonaisin lausein. Testikäyttövaiheessa olevaa SGE:tä odotetaan julkaistavaksi Yhdysvalloissa vuonna 2024. Sitten vuorossa on muu maailma.
”SGE:n vahvuus on se, että se ammentaa tietoa paitsi tekoälyn valtavasta koulutusaineistosta myös Googlen ajantasaisista hakutuloksista”, Martevo sanoo.
SGE ei ole ensimmäinen hakukoneeseen liitetty AI-avustaja: Microsoft julkaisi Bing-hakukoneessaan vastaavalla periaatteella toimivan Bing Chatin (nykyään Copilot) jo alkuvuodesta 2023.
Vaikka SGE:n toimintaperiaate on todennäköisesti samankaltainen kuin Bing Chatissa, Martevo uskoo, että SGE:llä on edellytykset suurempaan suosioon: Google on Bingiä käytetympi hakukone ja ihmiset ovat siellä jo valmiiksi. Käyttöönotto ei siksi vaadi ihmisiltä uusia tottumuksia.
2. Hakukäyttäytyminen muuttuu: long tail -hakujen aikakausi alkaa
Ihmiset ovat tottuneet tekemään Google-hakuja pari kolme avainsanaa luettelemalla. Kun vastassa on meitä entistä paremmin ymmärtävä generatiivinen tekoäly, hakukäyttäytyminen muuttuu ratkaisevasti: opimme todennäköisesti luottamaan siihen, että voimme käyttää kokonaisia lauseita ja saada silti oikeita vastauksia
”Tähän asti hakumme ovat olleet esimerkiksi muotoa ’laskettelukeskukset hiihtoloma Uusimaa’, sillä emme ole halunneet rajata tai sekoittaa hakua ylimääräisillä hakusanoilla. Jatkossa todennäköisesti kysymme ’Mikä on paras laskettelukeskus hiihtolomaviikoilla Uudellamaalla?’”
Hakukoneoptimoinnin kielellä tämä tarkoittaa, että haut painottuvat pitkän hännän (long tail) hakuihin. SGE-vastaukset keskittyvät todennäköisesti vain näihin pidempiin, kysymyksen tai ostoaikeen sisältäviin hakuihin.
Lyhyitä hakuja muutos ei todennäköisesti koske, sillä niissä Google ei tunnista kontekstia: jos hakumme on esimerkiksi ’punainen pyörä”, haluammeko vertailla punaisia pyöriä, haluammeko tietoa niistä vai etsimmekö kuvia?
”SEO:ssa kilpailu käydään juuri näissä lyhyissä, geneerisissä hauissa, joissa SGE ei todennäköisesti ole ollenkaan mukana”, Martevo vinkkaa.
3. Orgaaninen verkkosivuliikenne vähenee
Yksi asia on melko varma: orgaanisen verkkosivuliikenteen määrä vähenee SGE:n seurauksena. Tähän on parikin syytä. Ensinnäkin orgaaniset tulokset tippuvat hakutulossivulla alemmas, missä löydettävyys on huonompi. Toiseksi klikkaamisen tarve vähenee, kun SGE kertoo vastauksen kysymykseemme jo hakusivun kentässä.
Muutos ei yllätä Martevoa, sillä se noudattaa Googlen bisneslogiikkaa.
”Heidän liiketoimintansa perustuu siihen, että ihmiset pysyvät Googlessa – meidät halutaan pitää hakutulossivulla. Todennäköisesti ostamme lentolippummekin jatkossa suoraan Googlesta.”
Ketä siis enää houkuttelemme verkkosivuillemme, lukevatko sisältöjämme pian vain tekoälybotit?
”Suurempi osuus sivukävijöistä on todennäköisesti botteja, kyllä. Nekin kuitenkin arvostavat samoja asioita kuin ihmiset ja nostavat SGE-vastauksiin mieluiten käyttäjäystävällistä sisältöä. Hakukoneoptimointi ei ole häviämässä. Sehän on juuri käyttäjäystävällisen, hyvän tekstin luomista.”
Orgaanisen näkyvyyden mittaaminen kuitenkin vaikeutuu: hyvin SEO-optimoitu verkkosivu saattaa näkyä SGE-tuloksissa lähteenä, mutta vielä ei tiedetä, miten lähteinä olevia sivuja pystytään seuraamaan analytiikassa.
”Sehän ei tarkoita, etteikö näkyvyyttä olisi. Mittaamista todennäköisesti pitää kuitenkin kompensoida muilla keinoilla”, Martevo sanoo.
4. Hakukonemarkkinointi muuttuu
Myös tämä on varma: raha puhuu jatkossakin ja mainoksilla pääsee edelleen ”paremmille parkkipaikoille”.
”Mainokset ovat niin olennainen osa Googlen liiketoimintaa, että ne saavat varmasti tilansa hakusivun ylimmillä paikoilla – SGE-kentän yläpuolella ja todennäköisesti myös itse SGE-vastauksissa”, Martevo sanoo.
Siinä missä SEO:ssa dataa ja näkyvyyttä tuloksiin menetetään, SEM:issä ne säilyvät.
”SEO-työtä ja näkyvyyttä kannattaa tukea panostamalla myös markkinointiin ja SEM-datan seuraamiseen. Sen kautta saadaan mitattavampia tuloksia ja saadaan parempaa dataa esimerksi avainsanoista.”
Hakukäyttäytymisen muutos heijastuu kuitenkin myös hakukonemarkkinointiin: avainsanojen suunnittelu muuttuu ja painottuu long tail -hakujen pyydystämiseen myös SEM:issä.
Essin viisi vinkkiä SGE:hen valmistautumiseen
Miten yritysten kannattaa valmistautua tulevaan, Essi Martevo?
”Ainakaan ei kannata jäädä paikoilleen tekemättä mitään. Perustaa kannattaa rakentaa jo nyt, jotta on hyvät lähtökohdat testata erilaisia keinoja sitten, kun SGE rantautuu Suomeen. Omalta SEO- tai SEM-kumppanilta kannattaa aina kysyä apua, sillä me saamme Googlelta tippuvat tiedonmuruset yleensä ensimmäisten joukossa.”
- Tee avainsana-analyysi viimeistään nyt. Kartoita hakusanat, jotka liittyvät palveluusi. Älä poimi vain haetuimpia sanoja, vaan ota koko lista laajemmin käyttöön. Myös oman asiakaspalvelun kysytyimpiä kysymyksiä kannattaa kartoittaa.
- Tuota sisältöä monista eri näkökulmista. Tuota verkkosivullesi mahdollisimman laajasti sisältöä monesta eri näkökulmasta. Tavoitteenasi on vastata mahdollisimman moneen erilaiseen pitkän hännän hakuun, joka liittyy aiheeseesi.
- Ole ytimekäs, konkreettinen ja inhimillinen. Google arvostaa tätä, joten todennäköisesti myös SGE tekee niin. On myös mahdollista, että Google jossain vaiheessa tunnistaa kauttaaltaan tekoälyllä tuotetun sisällön ja suosii sitä vähemmän.
- Muista tekniset niksit ja poista esteet. Ulkoisten linkkien määrä vaikuttaa uskottavuuteesi Googlen silmissä, joten kartoita oman sivustosi ulkoisten linkkien määrä ja arvo jo nyt. Poista myös esteet Googlen tieltä: varmista, että Google löytää kaikki sivusi sisäisten linkkien avulla ja että yksikään sivu ei ole estetty Googlen boteilta.
- Täydennä SEO-näkyvyyttäsi SEM:illä. Harkitse Google-mainontaa viimeistään nyt, jotta näkyvyytesi pysyy varmemmin pinnalla ja voit paikata menetettävää SEO-dataa. Jos mainostat jo, aloita mainonnan avainsanojesi läpikäynti: lisää monipuolisesti long tail -hakusanoja ja perkaa vastaavasti turhat pois.
SGE julkaistaan mahdollisesti keväällä 2024
Google esitteli SGE:n jo toukokuussa 2023 ja arveli julkisen julkaisun tapahtuvan vuoden 2024 alkupuolella. Marraskuusta 2023 on SGE ollut kokeiltavissa yli 120 maassa Google Labs -sivustolla, mutta Eurooppa on vielä toistaiseksi poissuljettu.
Hakukonemarkkinointiin ja -optimointiin keskittyvillä sivustoilla on tammikuun 2024 ajan spekuloitu eri syitä sille, miksi SGE:tä ei ole vieläkään julkaistu. Syyt todennäköisesti johtuvat tekoälystä ja hakukonekilpailusta:
- Google haluaa varmistaa, että tekoäly on luotettava ja turvallinen jokaiselle internetkäyttäjälle. Generatiiviseen tekoälyyn liittyy yhä ajoittaista hallusinointia ja Googlelle on tärkeää, että käyttäjät voivat luottaa tekoälyn antamiin vastauksiin.
- Microsoft on jo lisännyt Bing-hakukoneeseen ChatGPT:n kehittäjä OpenAI:n kielimallia hyödyntävän Copilot-nimisen keskustelevan tekoälyn ja Google ei halua julkaista huonompaa versiota omassa hakukoneessaan.
Googlen 10.5.2023 julkaisema esittelyvideo SGE:stä
Bonusvinkki: SGE vaikuttaa myös Google-yritysprofiileihin
Kannattaa kiinnittää huomiota yllä olevassa Googlen mainosvideossa kohdasta 0:47 alkavaan osuuteen, jossa Google esittelee, miten kivijalkayritysten asiakkaiden arvostelut nousevat osaksi SGE:n vastauksia.
Fonectan Paula Ritamäki kertoi tammikuussa, miksi Google-yritysprofiilin arvosteluihin kannattaa vastata ja miten SGE:n aikakaudella Google-yritysprofiilit saattavat nousta erittäin tärkeään rooliin osana yritysten orgaanista näkyvyyttä ja löydettävyyttä. Nyt viimeistään kannattaa alkaa kerätä Googleen asiakasarvosteluita ja vastata niihin systemaattisesti, mutta muistaa myös perusasiat:
”On entistä tärkeämpää kuvata yrityksen palvelut eri digipalveluissa, kuten Googlen yritysprofiilissa ja kotisivuilla, konkreettisesti ja yleistajuisesti avainsanoilla, jotka aidosti vastaavat tarjottua palvelua. Myös selkeät ja aidot kuvat tuotteista, toimitiloista ja palveluista ovat tärkeitä”, Ritamäki sanoo.