Tutkimus: Julkiset organisaatiot eivät tunne Google-yritysprofiilia – tiedot voivat olla alttiita väärinkäytöksille

23.1.2023 | Lukuaika 3 min

Terho Tirkkonen

Artikkelin kirjoittanut

Vain viidenneksellä julkisista toimijoista on oma Google-yritysprofiili hallinnassaan, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Haltuunottamattomat profiilit avaavat oven väärien tietojen levittämiselle.

Google-yritysprofiilin omistajuuden merkitystä ei ole vielä ymmärretty suomalaisissa julkisissa organisaatioissa. Sen voi päätellä Fonectalle lokakuussa toteutetusta Julkishallinnon toimipaikkatietojen päivittäminen 2022 -tutkimuksen vastauksista.

Tutkimukseen haastateltiin sata julkisten organisaatioiden toimipaikkatietojen päivittämisestä vastaavaa henkilöä. Heistä vain viidennes kertoi Google-yritysprofiilin omistajuuden olevan oman organisaation hallinnassa.

“Haltuunottamattomat profiilit ovat alttiita muutoksille, joita voi ehdottaa kuka tahansa. Myös ulkopuolinen voi ottaa haltuunsa profiilin, kuten syksyllä kävi espoolaiselle koululle”, sanoo asiakkuusjohtaja Tiina Takala Fonectalta.

Noin kolmannes tutkimukseen osallistuneista ei osannut vastata kysymykseen, onko Google-yritysprofiilin tietoja muutettu virheellisiksi. Takala pitää tätä huolestuttavana, sillä väärinkäyttöyritykset ovat yleistymässä.

”Tili on suojatumpi muutoksilta, kun organisaatio on aktiivinen eli vastaa kysymyksiin tai arvosteluihin, tekee postauksia ja päivittää tietoja”, Takala sanoo.

Kaksi kolmesta ei tiedä, mikä Google-yritysprofiili on

Tietoa viranomaisten tarjoamista palveluista tulisi olla tasa-arvoisesti saatavilla kuluttajien usein käyttämissä lähteissä.

”Käytämme yritysprofiilia tietämättämme jatkuvasti. Kun haemme paikan aukioloa ja saamme vastauksen jo Googlen hakutulossivulta, tieto on yleensä peräisin juuri yritysprofiilista. Peräti 73 prosenttia kaikista hauista ei koskaan johda kotisivuille saakka”, Takala kertoo.

Tutkimuksessa vain kolmannes julkishallinnon toimipaikkatiedoista vastaavista henkilöistä tiesi, mikä Google-yritysprofiili on. Kaksi viidestä vastanneesta ei tiennyt, onko organisaatiolla oman yritysprofiilin omistajuutta.

Googlen yritysprofiilin ohjeissa on kerrottu, miten oman yrityksen tiedot löytyvät ja miten ne voi vahvistaa. Tarvittaessa voit kääntyä Fonectan asiantuntijoiden puoleen.

Google-yritysprofiili on palautekanava – mutta vastataanko siellä?

Google-yritysprofiilia ei välttämättä nähdä julkishallinnossa asiakaspalvelun kanavana samalla tavalla kuin esimerkiksi Facebookia.

Julkishallinnon organisaatioista 84 prosenttia kertoi niillä olevan Facebook-sivut, ja seitsemän kymmenestä kertoi vastaavansa Facebookissa asiakasviesteihin. Kuitenkin vain viidennes tutkimukseen vastanneista omistaa varmuudella oman Google-yritysprofiilinsa. Heistäkin vain alle puolet (40 %) vastaa yritysprofiilissa kysymyksiin, palautteisiin ja arvosteluihin.

”Pahimmillaan Google-yritysprofiilissa keskustellaan julkisesti organisaatiosta negatiiviseen sävyyn, tai joku asiakas kyselee tietoja itsestään ihan jopa henkilötunnuksella”, Tiina Takala sanoo.

”Asiakkaat olettavat saavansa vastauksia myös Googleen jätettyihin kysymyksiin ja palautteisiin”, Takala muistuttaa.

Julkishallinnon toimipaikkatietojen päivittäminen 2022 -tutkimusraportti

Lataa tutkimus

Kuntien, viranomaisten ja hyvinvointialueiden Google-yritysprofiilin hallintaa tutkittiin osana IROResearchin toteuttamaa Julkishallinnon toimipaikkatietojen päivittäminen 2022 -tutkimusta. Valtakunnallisessa tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 100 kuntien, virastojen tai hyvinvointialueiden toimipaikkatietojen päivittämisestä vastaavaa henkilöä. Haastattelut tehtiin syys–lokakuussa 2022. Tutkimuksen tilasi Fonecta.

Lisätietoja:

Tiina Takala
asiakkuusjohtaja, Fonecta
p. 040 674 9462
tiina.takala@fonecta.com

Fonecta on digitaalisen markkinoinnin ja verkkokaupan asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme kasvamaan digimarkkinoinnin keinoin. Teemme sen yhdistämällä maailman parhaat kohdennetun markkinoinnin alustat ja yli 25 000 asiakasyrityksen tuntemuksemme. Olemme kasvaneet digitalisaation mukana perustamisvuodestamme 2002 alkaen ja elämme niin kuin opetamme. Meitä fonectalaisia on noin 270 Helsingissä, Porissa, Tampereella ja Turussa.