Kenttämyynnissä jalkojen pitää käydä koko ajan

7.2.2019 | Lukuaika 5 min

Jonna Nenonen on toiminut Fonectalla Turussa Account Managerina myynnissä 2,5 vuotta. Miten Jonna päätyi myyntihommiin, miten asiakkuuksia nykyään hoidetaan, millaiselle ihmiselle myyntityö sopii ja millaista on myyjän arki? Jututimme kiireistä Jonnaa mm. näistä aiheista.

Ihminen ostaa ihmiseltä

Lukion jälkeen Jonna haki kauppakorkeaan. Sillä kertaa ovet eivät auenneet mutta toimelias Jonna ei jäänyt lepäämään laakereilleen vaan päätti pitää välivuoden samalla ruokakaupan kassalla työskennellen. Myynnistä Jonnalla ei ollut juurikaan kokemusta mutta elokuussa 2014 hän löysi itsensä töistä Vilperiltä, jossa hän myi mm. kotisivuja yrityksille puhelimitse ja myöhemmin työn ohella auttoi myös muita myyjiä. Fonectalle Jonna päätyi yrityskaupan kautta kun Fonecta osti Vilperin joulukuussa 2015. Ensimmäiset puoli vuotta Jonna jatkoi puhelinmyyntiä kunnes siirtyi kenttämyyntiin elokuussa 2016.

”Ihminen ostaa aina ihmiseltä. Iloisen persoonani takia sovin mielestäni paremmin kasvokkain tapahtuviin myyntitilanteisiin. Nautin suuresti kun saan olla ihmisten kanssa tekemisissä ja pääsen auttamaan yrityksiä kokonaisvaltaisesti heidän markkinoinnissaan,” pirteä Jonna kertoo.

Jonnan salkussa on laajasti kaikenlaisia asiakkaita eri toimialoilta ja tämä on hänen mielestään ainoastaan hyvä asa. Maantieteellisesti asiakkaat sijoittuvat Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelle. Mitä vieraampi toimiala on Jonnalle, sitä tarkemmin tulee kysyttyä asiakkaan liiketoiminnasta, sen tavoitteista ja toimialasta. Myyjän työssä eri toimialoista oppii paljon mutta silti koskaan ei voi olettaa mitään vaan jokaisen yrityksen tavoitteet on selvitettävä erikseen. Aito kiinnostus yrityksen toimintaa ja tavoitteita kohtaan on myymisen lähtökohta.

Huomioi jokainen asiakas erikseen

Fonecta tarjoaa asiakkailleen kampanjoiden tuloksista tarkkoja raportteja, joista asiakkaat voivat seurata tuloksia mutta monesti hedelmällisintä on käydä tuloksia läpi yhdessä.

”Mielestäni on tärkeää kysyä jokaiselta asiakkaalta myyntitilanteessa miten usein he haluavat, että olemme yhteydessä, tällöin ollaan samalla kartalla yhteydenpidon osalta. Minulla on asiakkaita, joiden kanssa ollaan yhteydessä pari kertaa vuodessa ja myös asiakkaita, joiden kanssa soitellaan joka kuukausi ja tavataan joka toinen kuukausi. Saatan silti soitella ”mitä kuuluu” –puheluita sovittujen tapaamisten välissä”, Jonna toteaa.

Asiakkaat ovat myös usein itse Jonnaan yhteydessä. Juuri luottamuksen syntyminen myyjän ja asiakkaan välille on Jonnan mielestä kaikkein tärkein asia.

”Luottamusta rakennetaan avoimuudella eli myös vaikeista asioista puhutaan suoraan.”

”Asiakkaaseen pitää olla yhteydessä kaikissa asioissa, niin hyvissä kuin huonoissakin. Jos meidän päässä on mokattu jotain, otan heti itse yhteyttä asiakkaaseen ja korjaamme asian”, Jonna kertoo ja jatkaa: ”Toisaalta olen myös hyödyntänyt laajoja verkostojani asiakkaan avuksi myös yllättävissä tilanteissa, vaikkapa vinkannut hyvästä henkilöstövuokrausyrityksestä kun asiakkaallani ollut työvoimapula.”

Viikon suunnittelu omissa käsissä

Jonna suunnittelee viikkonsa itse mutta tietyt rutiinit siihen kuuluvat, kuten se, että maanantaina buukataan. Tiistait, keskiviikot ja torstait on pyhitetty asiakastapaamisille ja perjantaisin pidetään toimistopäivää, jolloin hoidetaan paperiasiat kuntoon.

”Pidämme tiimin kanssa viikottain ”ratkaisupajan” eli käymme yhdessä läpi erilaisia, vähän mutkikkaampia keissejä ja ratkomme niitä yhdessä. Samalla tottakai jaetaan onnistumisia”, Jonna valottaa.

Asiakaskäyntejä Jonnalla kertyy viikossa kymmenisen kappaletta. Joskus niihin lähtee esimieskin mukaan, toisinaan taas Fonectan mainonnan asiantuntija mutta pääasiassa työ on hyvin itsenäistä. Narut tulee pysyä hyvin käsissä, jotta paketti pysyy kasassa.

”Ison talon etu on kyllä se, että vaikka olen itse työstäni vastuussa niin yksin tätä ei tarvitse tehdä! Aina saa apua tiimiltä, esimieheltä tai meidän asiantuntijoilta”, iloitsee Jonna.

Myyntityö sopii ahkerille, itsenäisille ja ratkaisukeskeisille

Myyntityössä on yleensä vain taivas rajana. Omasta aktiivisuudesta riippuu se, miten paljon saa aikaan ja myös se, miten paljon tienaa. Maalaisjärjellä pärjää pitkälle mutta muistakin ominaisuuksista on apua.

”Mielestäni työ sopii hyvin ihmisille, jotka ovat energisiä, positiivisia, ratkaisukeskeisiä ja haluavat suunnitella itse omat aikataulunsa.”

”Pitää olla valmis muuntautumaan ja kehittymään koko ajan ja pitää olla loputtoman kiinnostunut yritysten liiketoiminnasta. Pelkillä tuotteen ominaisuuksilla tehdään harvoin kauppaa eli persoonaa pitää heittää peliin, jotta pärjää”, pohtii Jonna.

Lisäksi myyntityölle on tyypillistä se, että aina ei luista ja joku kuukausi voi notkahtaa tulosten osalta, jos mailaa tulee puristettua liian lujaa. Ennakoimalla voi varautua näihin tilanteisiin mutta tärkeintä myyntityössä on pitää hyvästä fiiliksestä kiinni.

”Tää on vaan työtä, sekin pitää muistaa ja stressaaminen ei ainakaan auta silloin jos menee hieman huonommin! Koko ajan täytyy tehdä parhaansa ja jalat pitää käydä koko ajan, kenttämyynnissä kun ollaan. Onnistumiset ruokkivat onnistumisia eli lannistua ei saa”, Jonna kannustaa.

Ylpeydellä myyjän titteliä kantava Jonna pitää myyntiä yhtenä yrityksen tärkeimmistä voimavaroista. Yritykset voivat selvitä vain myymällä tuotteitaan ja palveluitaan, joten vaikutus yrityksen menestykseen on suora ja siitä ajatuksesta Jonnakin pitää kiinni joka päivä.

Teksti: Katariina Kemppi

Fonecta tarjoaa yrityksille tehokkaat digitaaliset ratkaisut verkosta löytymiseen, markkinointiin sekä parempaan asiakasymmärrykseen. Palveluvalikoima kattaa kaikki ostoprosessin eri vaiheet aina mielenkiinnon herättämisestä ostoon ja sitouttamiseen. Fonectan missio on auttaa suomalaisia yrityksiä parantamaan digitaalista kilpailukykyään. Fonecta työllistää viidellä paikkakunnalla yhteensä n. 350 asiantuntijaa, jotka palvelevat 36 000 yritysasiakasta ympäri Suomen.

Kiinnostuitko Fonectasta työpaikkana?

Katso avoimet työpaikat!